Hetki elämässä - lausein

Sen kadotit sylistäsi, vaikka kovaa rutistit. Sinua halataan, lohdutetaan mutta silti on vaikea hengittää. Mielesi on täynnä muistoja, muistoja jotka haluaisit tallentaa. Muistoja itkuista, kiukuista ja huudoista. Muistoja haleista, suukoista ja pienistä käsistä. Jatka hengittämistä, jatka elämistä, jatka muistelemista. - HeLe-

Tämä on pakko sanoa, hänet teidän olisi pitänyt tuntea. Tuo tyttö tumma ja tuikea. Hän olisi voinut muuttaa maailmaa, hän olisi voinut jotain suurta rakentaa. Hänellä oli voimaa ja kunniaa. Hänellä oli luonnetta oikeaa. Olisi voinut kaupungit olla jotain muuta, tiet ja kylät ihmeelliset. Olisi voinut lapset laulaa linja-autossa, vanhukset itkeä pysäkillä. Tunteet valloillaan ja kasvot kirkkaina. Ei olisi tarvinnut hautautua harmaaseen, sukeltaa massaan ankeaan. Olisi voinut lentää ja liihottaa. Ei olisi tarvinnut ahertaa, vaan tehdä työtä jota rakastaa. Olisi hällä, tytöllä tummalla ja tuikealla. ollut luonnetta auttaa lastaan, hoitaa vanhustaan ja lohduttaa tuntematontaan. Antaa lämpöä rakkaalle, ja lohtua lähimmäisille. Hänet olisi pitänyt tuntea, ennen kuin arki tappoi hänet. Ennen kuin aikuisuus ajoi pois. Hänessä oli voimaa, mutta nyt tuskin pystyy hengittämään. Ahdistusta ja masennusta. Pilleripurkkeja monenmoista. Ennen oli toivoa, iloa ja suu...

Näin sen ei pitänyt mennä, piti meidän rakentaa omaa puutarhaa. Suunnittelimme aurinkomatkaa ja kolmea kakaraa. Hankimme jo auton ja asuntolainan. Sanoimme suvuillemme tahdon, mutta taisimme unohtaa sanoa toisillemme. Sinä, Sinä, Sinä Niin Sinä! Kuulitko kun huusin kun oveasi hakkasin. Kuulitko kun seinääsi silitin, ja kyyneleeni siihen hankasin. Sinä, Sinä Sinä Niin Sinä Kuulitko kun kutsuin kun pyysin ja anelin. Kuulitko kun lähdin jätin hiljaisuuden. En enää jaksanut odottaa, taas olit jäänyt kaveraamaan. Olit taas pubissa tai jossain kylässä. Ties missä. En jaksanut enää välittää. En jaksanut enää nalkuttaa tai edes yrittää. Olisin toivonut meille yhteistä aikaa, mutta en itse edes nähnyt mitään vaivaa. Ajattelin että minulla on jo kaikki, ettei tarvitse enää saavuttaa. Voisi olla vaan. Mutta unohdin että rakkautta pitää kokoajan rakentaa. Korjata kuin taloa lahoavaa. Sinä, Sinä, Sinä Niin Sinä! Kuulitko kun huusin kun oveasi hakkasin. ...

Lumen sulattua sen nään, se tuli esiin tänään. Hylättynä maahan, kuraisena kallellaan. Joskus on lintu lentänyt, mutta siivet ei enää kantanut. Oli linnulla unelma, lämpimään lentää. Mutta jäi kylmään, maahan jäätävään. -HeLe-