Hetki elämässä - lausein

Mä oon paikoillaan, en pääse lähtemään. Hartioitani painaa vastuu, joka on pakko kantaa. En voi juosta, en enää jaksa. Olemme yhdessä, olemme yksin. Pahuus saapui, se raapi, repi, raateli. Ja kukaan ei näe -HeLe-

Eilinen, edellinen, ennen Olen koittanut olla kuin en olisikaan, koittanut antaa tilaa, ymmärtää. Koittanut parhaani, eilen, ennen. Entä huomenna? Olen koittanut lohduttaa, kannustaa. Mutta silti olen riittämätön, kiittämätön. Puhun väärin, liikun väärin, hengitän väärin. Olenko ollut eilen täällä? Olinko ennen täällä? Oliko eilinen parempi ja huominen pahempi? -HeLe-

En tiennyt osaavani, pystyväni tähän. Nyt tiedän ja huomenna muistan. -HeLe-

Liikut ja hengität, suuntaat luokseni. Olet jo kohta täällä, saan ottaa sinut syliini. Saan osoittaa sinulle rakkauteni, silittää hiuksiasi, lohduttaa suruasi. Koskettaa kättäsi, tulla mukaasi. -HeLe-

En ajatellut luovuttaa, mutta luovutin kuitenkin. Suljin itseni ja selviydyin eteenpäin. En jäänyt odottamaan, en jäänyt kaipaamaan. En pitänyt siitä kiinni. Nyt kuitenkin, nyt myöhemmin, ajattelin, että ehkä jo huomenna. Otan siitä kiinni uudelleen, avaan sen uudelleen ja päästän lähelle. - HeLe-

Jos voisin kuulla sinua, voisin ymmärtää. Mutta en kuule, vaikka huudat. En ymmärrä, en tänäänkään. Haluaisin, toivoisin, jopa vaadin että kuulen. Mutta en kykene, enkä jaksa enempää. Koita näyttää se teoin. Ehkä sitten ymmärrän mitä sinulle merkitsen. - HeLe -

Olen tulossa, olet paikalla. Joka päivä saavun, aina odotat. Askeleeni on jo hidas. Tänään tuon lempikukkiasi, huomenna ehkä laulan lempilaulusi. Minä tässä, sinä siellä, mullan alla. - HeLe -

Halaan, hymyilisit. Kosketan, täriset. Suukko, itkisit. Lupaan, luottat. Autan, kiität. Olen tässä. - HeLe -

Lentokone kuljettaa perheen kaukomaille. Lapset ovat innoissaan. Perheen pienin ihmettelee missä nukutaan? Kerrotaan, että meillä on sellainen hotelli jossa jokaiselle on oma sänky. Poika ihmeissään. Mikä se sellainen hotelli on? Koitetaan kertoa, että se on talossa oleva huone joka on meillä lainassa. Saamme olla siellä viikon. Poika huutaa innoissaan uusi koti! Viikko menee leikkiessä ja nukkuessa. Kotiin lähtö lähenee ja poika miettii mitä tapahtuu uudelle kodille ja onko vielä olemassa vanha koti? Kerromme, että tämä hotelli jää tänne ja me matkaamme, meidän omaan maahan, takaisin omaan kotiin. Pieni poika ilmoittaa, että käydään vanhassa kodissa hakemassa hiukan leluja tänne uuteen kotiin! - HeLe -

Kirjoitin hiekkaan, sanat joita ei sanota ääneen, sanat jotka ovat niin suuria. Niitä ei voi huutaa tuleen, niitä ei kuiskita korvaan. Ne kirjoitetaan hiekkaan, aalto vie mukanaan. -  HeLe  -

Sen kadotit sylistäsi, vaikka kovaa rutistit. Sinua halataan, lohdutetaan mutta silti on vaikea hengittää. Mielesi on täynnä muistoja, muistoja jotka haluaisit tallentaa. Muistoja itkuista, kiukuista ja huudoista. Muistoja haleista, suukoista ja pienistä käsistä. Jatka hengittämistä, jatka elämistä, jatka muistelemista. - HeLe-

Tämä on pakko sanoa, hänet teidän olisi pitänyt tuntea. Tuo tyttö tumma ja tuikea. Hän olisi voinut muuttaa maailmaa, hän olisi voinut jotain suurta rakentaa. Hänellä oli voimaa ja kunniaa. Hänellä oli luonnetta oikeaa. Olisi voinut kaupungit olla jotain muuta, tiet ja kylät ihmeelliset. Olisi voinut lapset laulaa linja-autossa, vanhukset itkeä pysäkillä. Tunteet valloillaan ja kasvot kirkkaina. Ei olisi tarvinnut hautautua harmaaseen, sukeltaa massaan ankeaan. Olisi voinut lentää ja liihottaa. Ei olisi tarvinnut ahertaa, vaan tehdä työtä jota rakastaa. Olisi hällä, tytöllä tummalla ja tuikealla. ollut luonnetta auttaa lastaan, hoitaa vanhustaan ja lohduttaa tuntematontaan. Antaa lämpöä rakkaalle, ja lohtua lähimmäisille. Hänet olisi pitänyt tuntea, ennen kuin arki tappoi hänet. Ennen kuin aikuisuus ajoi pois. Hänessä oli voimaa, mutta nyt tuskin pystyy hengittämään. Ahdistusta ja masennusta. Pilleripurkkeja monenmoista. Ennen oli toivoa, iloa ja suu...

Näin sen ei pitänyt mennä, piti meidän rakentaa omaa puutarhaa. Suunnittelimme aurinkomatkaa ja kolmea kakaraa. Hankimme jo auton ja asuntolainan. Sanoimme suvuillemme tahdon, mutta taisimme unohtaa sanoa toisillemme. Sinä, Sinä, Sinä Niin Sinä! Kuulitko kun huusin kun oveasi hakkasin. Kuulitko kun seinääsi silitin, ja kyyneleeni siihen hankasin. Sinä, Sinä Sinä Niin Sinä Kuulitko kun kutsuin kun pyysin ja anelin. Kuulitko kun lähdin jätin hiljaisuuden. En enää jaksanut odottaa, taas olit jäänyt kaveraamaan. Olit taas pubissa tai jossain kylässä. Ties missä. En jaksanut enää välittää. En jaksanut enää nalkuttaa tai edes yrittää. Olisin toivonut meille yhteistä aikaa, mutta en itse edes nähnyt mitään vaivaa. Ajattelin että minulla on jo kaikki, ettei tarvitse enää saavuttaa. Voisi olla vaan. Mutta unohdin että rakkautta pitää kokoajan rakentaa. Korjata kuin taloa lahoavaa. Sinä, Sinä, Sinä Niin Sinä! Kuulitko kun huusin kun oveasi hakkasin. ...

Lumen sulattua sen nään, se tuli esiin tänään. Hylättynä maahan, kuraisena kallellaan. Joskus on lintu lentänyt, mutta siivet ei enää kantanut. Oli linnulla unelma, lämpimään lentää. Mutta jäi kylmään, maahan jäätävään. -HeLe-

Pieni ihminen ihmettelee omaa pienuuttaan. Hän miettii miten ensin oli vauva, hän miettii kotiaan, vanhaa sänkyään. Hän pohtii omaa lapsuuttaan. Vasta muutama vuosi takana ja nyt jo miettii mennyttä. Muistoja, muistoja uusia joka päivä! - HeLe -

Aina uudestaan vuosi vaihtuu Uudestaan ja uudestaan saapuu tammikuu. Voisin taas luvata paljon ja unelmoida muutoksesta. Mutta se on vain tammikuu joka tulee aina uudestaan. Uudestaan ja uudestaan. - HeLe -

Kiitän, että näin sinut tummenevassa yössä, pilvisen taivaan alla. Kiitän, että katsoit minua, otit lähellesi. Olet ollut vierelläni vuosia, päiviä ja öitä. Pyyhkinyt valuvat kyyneleeni, ikuistanut nauravat kasvoni, kokenut elämää kanssani. Kiitos - HeLe -

Valkeus, kirkkaus tanssii kadoten. Musta, synkkyys valtaa janoen. Jäljelle jää pimeys, ahneus, voitto. - HeLe -

Älä koskaan, älä koskaan rakastu. Älä koskaan, älä koskaan antaudu. Emme enää olisi ennallamme. Älä katso, älä koske, kulje ohitseni. - HeLe -

Puutarhan kauneus pysäyttää, se on särkyvää. Kauneus on katoavaista, pimeys tuntuu ahdistavalta. Vihreyden keskellä, pihalla yksinäisellä, on kuollut kirsikkapuu. Hoidin, kastelin ja hellin, silti sen vihreys katosi. - HeLe -